Blues-kevät 2015

Keväästä 2015 tuli aika blues-pitoinen kahdestakin syystä. Ensinnäkin löysin Kultturiravintola Kiven blues-illat ja toiseksi kävin vanhassa tutussa Ahjolassa lyhyen Blueskitara-kurssin.

Olin kyllä tiennyt pitkään, että Kivessä pidetään blues-iltoja, mutta enpä ollut koskaan saanut mentyä paikalle.
Kultturiravintola Kivi

Illan ohjelmat järjestää tamperelainen yhdistys Blueslovers ry. Joka on siis paikallisten blues-harrastajien yhdistys, kuten arvata saattaa.
Blueslovers

Kyseiset illat ovat nimeltään Down Home Kivi ja niitä järjestetään keväisin ja syksyisin keskimäärin pari kertaa kuukaudessa torstaisin.

Jostain näin ennakkoinfoa, että huhtikuussa 2015 tulee esiintymään Sven Zetterberg, jota pidetään yhtenä Pohjoismaiden kovimmista bluesin soittajista ja laulajista. Ja kun vielä Svenin mukana tuli rautainen komppiryhmä ja Anders Lewen, alansa parhaita kitaristeja Ruotsissa, oli nyt lopulta mentävä paikan päälle. Poikkeuksellisesti Zetterberg kumppaneineen esiintyikin Kivessä kahtena peräkkäisenä iltana suuresta suosiosta johtuen.

Kiveen mahtuu sisään vain reilut 80 henkeä, joten ennakkovaraus on syytä tehdä, jos haluaa varmasti mahtua sisään. Jos konserttien toista ääripäätä edustavat stadion-konsertit, aika lähellä toista päätä nämä Kivi-illat ovat. Tunnelma on tiivis ja intiimi. Soittajat ovat yleisöstä kauimmillaan ehkä n 20 m päässä!
Meininki on kaikin puolin rentoa. Yleensä illassa on 2 settiä, niiden välillä lyhyt tauko. Tauon ajaksi esiintyjät jäävät yleensä seisoskelemaan ja juttelemaan yleisön joukkoon. Ja mahdollisesti myymään levyjään.

Blueslovers löytää ja saa iltoihin todella laadukkaita esiintyjiä. Sekä Suomesta että muulta maailmasta. Nyt jo lähes kymmenen illan kokemuksella voin sanoa, että kertaakaan en ole pettynyt illan antiin.Kotimaastakin löytyy uskomattoman paljon hienoja blues-artisteja ja onkin alkanut tuntua, että suomalainen blues on varsin hyvissä voimissa juuri nyt. Ja täytyy sanoa, että oma bluesin harrastus on saanut näiden iltojen ja siellä saatujen kontaktien avulla ihan uutta näkökulmaa asiaan.

En ole pettynyt myöskään Kiven keittiön ruoka-antiin. Kivessä on konserttia odotellessa tai sen aikana mukava syödä jotain. Annokset ovat hyviä ja ihan kohtuullisen hintaisia.

Keväällä tuli myös myyntiin liput yhden nuoruuden blues-sankarini John Mayall’in syyskuun 2015 konserttiin Tampere-talossa. Liputhan piti ostaa saman tien. Eli syksykin alkaa heti bluesin tunnelmissa!

Uuden kitaran sisäänajoa

Kesälomalla hankitun kitaran sisäänajo pääsi varsinaisesti vauhtiin kaupunkioloihin palattua. Harjoituskappaleina mm Knocking on Heaven’s Door, California Blue, And I Love Her ja Nothing Else Matters intro.
Erityisesti viimeisimmässä huomasi soiton vaikeutuneen sähkikseen verrattuna. Kyseisen hienon kappaleen näppäilyintrossa oli hankala saada Em-, D- ja C-soinnut soimaan puhtaasti barre-otteilla nauhoilta 7, 5 ja 3. Ei vaan tahtonut pikkurilli-barre osua oikeaan kohtaan ja oikealla voimalla, jotta ylä e- ja b-kieli soisivat puhtaasti.

Mutta kiva oli vaihteeksi soittaa myös akustisella, kun sai ilman sähköjäkin ääntä enemmän ilmoille. Kesän mittaan tuli selvästi akkarikausia ja sähkiskausia eli jompikumpi saattoi olla useita viikkoja selkeästi vallitseva soitin. Mutta elektroakustisen sähköjä en ole juurikaan tarvinnut, kuten arvelinkin. Muutama kerta tietysti on pitänyt kokeilla, millaiset soundeja saa aikaiseksi. Mutta ehkä vielä joskus käyttöä niillekin tulee. Kiinteästi koppaan asennettu viritysmittari kyllä on oikein kätevä.

Muutaman kuukauden jälkeen tuli taas mieleeni, että uuteen kitaraanhan kannattaa yleensä pian vaihtaa uudet kielet. Niinpä otin kitarassa mukana tulleen kielisarjan tyyppilapun mukaan ja marssin taas tuttuun musiikkikauppaan. Kysyin, onko teillä tällaisia kieliä. Myyjä katsoi lappua ja totesi, että nuo taitavat olla alkuperäinen sarja. Kyllä. Mitkä tahansa kielet ovat parempia kuin nuo, sanoi.
Tuo on kyllä ihme juttu. Miksi kitaravalmistaja toimittaa soittimet surkeilla kielillä? Eihän se anna hyvää kuvaa soittimesta, jos sillä on kielten takia vaikea soittaa.
No Daddarion kielet tulivat mukaan. Ja vot, soitto helpottui kyllä huomattavasti. Oli helpompi saada puhtaat äänet ja barre-soinnut soimaan. Ihan kuin olisi aivan eri soitin. Kannattaa siis olla tarkkana uuden kitaran originaalikielien kanssa ja vaihtaa heti, jos vähänkin siltä tuntuu. Eipähän nuo kielet hirmu paljon maksakaan.

Sähkökitara oli kuitenkin taas syksyllä 2014 vahvasti esillä, sillä kävin Ahjolan kansalaisopistossa Sähkökitara III-kurssin. Suurelta osin tuttua porukkaa ja tutut systeemit aiemmilta kursseilta. Kevääksi -15 ajattelin sitten etsiä vaihteeksi jonkin muun tyyppisen kurssin, jos mahdollista.

Elektroakustinen

Alkoi siis olla selvää, että elektroakustinen on seuraava kitarani. Siihen vaikutti mm se, että se on automattisesti teräskielinen, sen tulisi olla kooltaan pienehkö, jotta on helpompi kuljettaa mukana mm mökille. Ja että tarvittaessa saa sähköllä ja vahvistimella jotain sopivaa särmää soundiin.
Varsinaisestihan en sinänsä joutune tilanteisiin, joissa sähköjä tässä kitarassa tarvittaisiin, mutta se nyt vaan oli oleellinen osa speksejäni. Tärkeintä kuitenkin oli, että akustisuudella saa tietyt kappaleet kuulostamaan ”oikeammilta” ja saa myös hieman enemmän voluumia soittoon ilman sähköjä. Se tuo soittoon mielekkyyttä esim komppeja harjoitellessa.

Nettitutkinnan ja musiikkikauppaan soittelun perusteella päädyin taas Yamahaan. Ja malliin Yamaha APX 700 II. Tuohan on varsinaisesti bändisoittoon tarkoitettu eli kuulostaa sähköisenä hyvältä ja akustisena taas hieman ohutääniseltä normaalikokoiseen akustiseen verrattuna. Mutta tuo bassojen ohuus ei minua haittaa, sillä ainakin tuolla hetkellä pidin sen tyyppisestä kirkkaasta ja aika metallisesta äänestä.
Kun vielä soitinkauppias sopivasti kehui ko soitinta ja erityisesti merkkiä sanoen ”Yamahoja on mukava ja turvallinen myydä, kun ne vaan toimivat”. Ja niinhän se on. Eivät välttämättä ole kovin yksilöllisiä, mutta tasainen laatu ja toimivuus tekee niistä myös harrastajalle helppoja ja turvallisia ostaa.

Hankinnassa tuli kuitenkin vähän ongelmaa. Vakio-kaupassani ei ollut tuota kappaletta hyllyssä. Eikä tietoa, milloin tulisi. Jonkun ajan kuluttua soittelin uudelleen ja sama juttu. Ja selvisi myös, että koko maa odottaa kitaroita kuumeisesti, syystä tai toisesta.
Viivettä siis pukkasi tulemaan. No, olimme piakkoin menossa mökille kesälomaa viettämään ja päätin mennä katsomaan kitaroita mökkipaikkakunnan lähikaupungin kauppaan. Ja yllättäen siellä olikin yksi APX 700 seinällä. Ei muuta kuin kokeilemaan ja myyjän soittelua kuuntelemaan. Kaupat tehtiin siltä istumalta.

Ja sitten mökille tuntumaa ottamaan.
Tuossa kitarassa on ensiasennuksena paljon paksummat kielet kuin sähkökitarassani. Se toikin haastetta soittoon. Oli paljon vaikeampi yhtäkkiä saada jopa yksittäisiä ääniä soimaan puhtaasti, barre-soinnuista puhumattakaan. Voimaa ja otteiden tarkkuuttaa tarvittiin paljon enemmän. Soinnista sinänsä kyllä pidin, se oli oikein ok!
No, monta kuukautta myöhemmin selvisi, ettei se kielten paksuus varsinaisesti ongelma ollutkaan, vaan kielten tyyppi itsessään.

Syyskuusta huhtikuuhun kitarakurssia

Ahjolan kurssi kesti syyskuusta huhtikuuhun. Samalla sabluunalla mentiin koko jakso. Kurssí alkoi käydä välillä aika raskaaksikin, koska joka viikko tuli uusi harjoituskappale, jonka haltuunottoon oli vain viikko aikaa.
Viikkohan on paljon sille, jolla soittaminen on täysin hallussa. Eräskin tunnettu basisti kertoi, että oli harjoitellut todella vaikeata kappaletta. Vaikeus näkyi siinä, että biisin haltuunottoon oli mennyt lähes koko yö. Lähes koko yö peräti!

No, meillä amatööreillä on tietysti paljon muutakin aikaa vaativaa kuin harjoittelu. Ja monilla meidänkin kurssilaisista oli työ, joka vaatii matkustelua, joten usein siitä viikostakin iso osa meni soittamisen kannalta hukkaan. Tai ei aivan, voihan sitä matkoillakin asiaa edistää. Eräällä kotimaan matkalla sain idean etsiä Lennonin Happy Christmas-laulun tabit taikka soinnut läppärillä netistä. Löysinkin Youtubesta oppitunnin, jossa käytiin läpi koko kappaleen soinnut. Kirjoitin ne yksi kerrallaan paperilapulle ylös ja opettelin myöhemmin kotona. Sainkin tuon hienon joululaulun aika hyvin haltuun ennen joulua. Ja se paperilappu on hyvässä tallessa nuottikansiossani.
Mutta joo, esittämiskelpoista repertuaaria kertyi siis varsin vähän talven aikana, mutta eihän se ollut perimmäinen tarkoituskaan.

Kurssi oli kyllä antoisa monella tapaa. Tekniikka parani selkeästi. Rutiinia tuli lisää. Teoria ja kappaleiden rakenteiden ymmärrys kehittyi. Uusia sointuja ja sopivimmat otteet niihin ja siirtymisiin sointujen välillä. Yksi iso tekijä oli myös hyvä porukka. Kävimme paljon hyviä keskusteluja musiikista, soittamisesta, kitaroista, kitaristeista jne.

Kaikki soittaminen tehtiin sähkökitaralla ja sähköt päällä. Muutama eka viikko hyvin cleaneilla soundeilla, mutta jatkossa otettiin kappaleen vaatiessa myös säröt käyttöön. Muutaman kappaleen soittoon kyllä myös akustinen tai elektroakustinen kitara olisi sopinut mainiosti. Ja siitäpä asiasta alkoi keväällä ja alkukesästä kurssin päätyttyä tulla seuraava päähänpinttymä. Olisi varmasti hienoa saada vaihtelevuutta soittoon ja mahdollisuuden valita kitara kulloisenkin kappaleen ja tyylin mukaan.
Onhan minulla se klassinen akustinen vielä kaapissa, mutta siihen en ole koskenut käytännössä lainkaan sähkökitaran hankinnan jälkeen.
Tässä vaiheessa elettiin kesää 2014. Kesän projektiksi alkoi siis hautua toisen (tai varsinaisesti kolmannen) kitaran hankinta.

Ensimmäinen oppitunti Ahjolassa

Ahjolan Sähkökitara II -kurssin ensimmäinen oppitunti ei ollut Ahjolassa. Vaan kurssin opettajan äänitysstudiolla. Mikä olikin kyllä ihan hyvä juttu, sillä studio on juuri sellainen sekainen, tavarantäyteinen paikka, jollaisia varmasti monet pikkustudiot ympäri maailman ovat. Lattiat värikkäiden isojen mattojen peitossa. Kalusteina vanhoja kuluneita sohvia ja nojatuoleja.

Menin ensimmäiselle tunnille hyvissä ajoin, kun en oikein tiennyt millainen systeemi paikassa on. Saapuessani oli edellinen oppitunti vielä menossa. Odotushuoneena toimi studion tarkkaamo, jonka sohville suurin osa oppilaista mahtui lojumaan.
Kurssille tuli 8 enempi tai vähempi kokenutta soittajaa. Alkujännitys hälveni kyllä aika nopeasti, koska juttua ja yhteistä säveltä alkoi heti löytyä. Porukan ikähaarukka oli hyvin laaja, reilu 40 vuotta nuorimpien ja vanhimpien välillä. Se ei ollut, ainakaan meidän vanhempien mielestä, minkäänlainen ongelma.

Tunnin alkaessa siirryimme itse studion puolelle. Löysimme kaikki jonkinlaisen tuolin ja nuottitelineen. Ja jokaiselle löytyi myös vahvistin, tosin jokaiselle erilainen. Esittäydyimme. Joukossa oli mm pari lukion viimeisellä luokalla olevaa, apteekkari, rehtori, it-osaaja. Soittokokemusta oli vaihtelevasti. Kuka oli soittanut kitaraa kauan sitten ja halusi nyt palata harrastuksen pariin. Joku oli soittanut trumpettia aika aktiivisestikin. Ja olipa joku aivan juuri saanut ensimmäisen kitaransa.

Opettaja kyseli hieman kaikkien soittotaustaa ja toiveita kurssin suhteen. Ja sitten hyvin äkkiä asiaan ja ensimmäisen kappaleen opiskeluun. Se oli Work Song, josta saimme nuotit eteemme. Siis nuotit, ei tabulatuureja, joita useimpien muiden tavoin olin harjoitellessani käyttänyt. Myöhemmin kyllä saimme myös tabit kappaleista. Nykyään käytän itse mieluiten molempia yhdessä. Tabien luku ja äänten paikantaminen kaulalta sujuu niiden avulla paremmin. Kun taas nuoteista selviää aika-arvot, tauot jne selkeästi.
Kurssin systeemi oli se, että joka viikko saimme uuden harjoituskappaleen. Aluksi suhteellisen lyhyitä osia niistä tai vaikkapa vain kompit, ehkä riffejä ja joskus soolokin. Kappale käytiin tunnilla läpi opettajan soittoesimerkein ja sen jälkeen tahti tahdilta painottuen vaikeisiin kohtiin, sopiviin otteisiin jne. Myös kappaleiden kokonaisrakenteita käytiin tarpeen tullen läpi.

Kotona sitten viikko harjoiteltiin. Seuraavalla viikolla tunti alkoi sillä, että jokainen vuorollaan soitti läksyn. Vaihtelevalla menestyksellä. Aika usein esitystilanne vaikutti asiaan. Hyvin tutuksi pikkuhiljaa tulikin kommentti ”kyllä se kotona vielä meni”.
Teoriaa ei erikseen kovin paljon opeteltu. Mutta sitä tuli siinä vaivihkaa pienin annoksin soittamisen lomassa.

Work Songin jälkeen mentiin linjalla Autumn Leaves, Angie, Let It Be:n soolo, Poison, Sweet Home Alabama, Over the Hills and Far Away,….

Ulkopuolista oppia

Kesällä 2013 alkoi hiipiä mieleen ajatuksia uuden särmän saamisesta opiskeluun. Eli jotain muutakin kuin itseopiskelua. Mietin vaihtoehtoja, joita en kyllä kovin monia keksinyt. Lähinnä vain yksityistunnit. Kunnes välähti, että Suomessahan on kansalaisopistoja ja työväenopistoja. Sellaisten palveluja en ollut koskaan vielä käyttänyt.
Niinpä aloin tutkia tarjontaa. Hieman aloin lämmetä, kun menin Ahjolan kansalaisopiston sivuille. Hakusanaksi vuorotellen musiikki, kitara, sähkökitara, yhtye, bändi jne. Ja niillähän löytyi mm sähkökitara I, sähkökitara II, sähkökitara III, nuotiokitaran alkeet ja jatkokursseja, akustinen kitara rauhallisesti, muita akustisen kursseja. Eli aika paljon on tarjontaa.
http://ahjola.fi/kansalaisopisto

Pitkään pohdittuani ja rohkeutta kerättyäni soitin Sähkökitara I kurssin opettajalle hieman ennen ilmoittautumisajan alkua. Kyselin minkä ikäisille ja tasoisille ko kurssi on tarkoitettu. Kertoi, että edellisenä vuonna ikähaarukka oli varsin laaja – alle kakskymppisestä 60-vuotiaaseen. Kyseli sitten hieman tähänastisesta soittamisesta. Keskustelun perusteella sanoi, että ykköskurssi on liian helppo minulle, siinä on niin paljon ihan perusasiaa. Eli kehotti ilmoittautumaan suoraan kakkoskurssille. Keskustelu oli mukava ja rohkaiseva, joten päätin lähteä mukaan, meni syteen tai saveen.

Kun ilmoittautumisaika netissä läheni, olin sormi liipaisimella heti alkavalla minuutilla. Olinhan kuullut, että esim kielikurssit varataan heti loppuun. Ongelmia ei kuitenkaan ollut, vaan sain ilmoittautumisen tehtyä ja maksunkin hoidin saman tien. Tämä oli muistaakseni heinä-elokuun vaihdetta. Ja kurssi alkaisi syyskuussa. Jatkuen kerran viikossa joulukuulle saakka ja sitten taas tammikuusta huhtikuuhun.
Nyt siis vain pohtimaan, mitähän heti alussa pitäisi osata ja miten voisin hioa taitoja, että pysyisin muiden mukana. Ja pitämään rohkeutta yllä…. Mietin nimittäin vielä päivää ennen kurssin alkua, että jospa sittenkin peruisin koko homman. Senkin uhalla, että menetän muutaman kympin kurssimaksun.

Kohti oikeata musiikkia

Kun itsekseen opettelee ja alkaa hiljalleen oppia yhtä ja toista, tulee uusia tavoitteita luonnostaan eteen. Ensinnäkin olisi hyvä, että soitto alkaisi pikku hiljaa kuulostaa oikealta musiikilta ja toiseksi olisi kiva voida yhdistää omaa soittoa muiden soittoon. Kitaralle on tietysti tehty musiikkia vaikka kuinka paljon. Haaste onkin löytää kappaleille sovituksia, jotka eivät ole liian vaikeita, mutta jotka silti kuulostavat yksinkin soitettuna hyvältä. Onneksi sellaisiakin löytyy esim Youtubesta. Perinteisestä kirjastostakin varmasti löytyy, mutta pakko myöntää, että en ole käyttänyt hyvää kirjastolaitostamme lainkaan hyväksi tämän soittoprojektini aikana.

Jos melodiaa haluaa soittaa, alkaa kitaran kanssa hyvin nopeasti tökkiä yksittäisten sävelten soittaminen. Niinpä aloin hakea sovituksia, joissa yhdistellään sointuja melodiaan. Tällaisia perinteisiä monille tuttuja kappaleita ovat mm Forbidden Games  ja Autumn Leaves. Noista löytyy monenlaisia sovituksia. Jälkimmäisestä on varsin katu-uskottava versio löydettävissä Youtubessa Joe Belmont -nimisen jazz-kitaristin opettamana.
Kevään 2013 varsinaiseksi tavoitteeksi otin yhteissoittoon tutustumisen. En live-soittajien kanssa, vaan käyttäen eri lähteistä saatavia taustanauhoja jne. Kunnianhimoisesti otin ensimmäiseksi tavoitteeksi harjoitella soittamaan Jarmo Hynnisen Woke up This Morning:n taustan päälle. Rockwaystä löytyy biisin opetus ja taustanauha, jonka päälle voi soittaa kitaraosuuden. Useissa Rockwayn taustoissa voi vieläpä liukukytkimillä säätää eri soitinten volyymia. Siten voi soittaa vaikkapa samalla volyymilla nauhalla soittavan kitaristin kanssa tai vaimentaa taustanauhan soittajan kokonaan ja hoidella kitaraosuus yksin. Huikeaa.

Mutta yhtäkkiä vaikeaa. Huomasin jo toisen kerran ottaneeni vähän liian ison urakan tuon kappaleen kanssa. Se on sen verran nopeatempoinen, ettei sorminäppäryys kaikin kohdin riittänyt. Niinpä vaihdoin kappaletta. Seuraava yritys oli I Will Stay. Tuo on alun perin tanskalaisen nuorisobändin jo 60-luvulla tekemä hittibiisi. Sittemmin sen levytti Suomessa ainakin Hurriganes. Nyt alkoi sujua. Siinä on sen verran helppo melodia ja sopiva tempo, että tuon biisin sain jo aika hyvin haltuun. Rockwayn sovituksessa on tosin aika mielenkiintoinen intro, mikä aiheutti sen, että aluksi oli aika vaikea hahmottaa, millä iskulla melodian soitto piti aloittaa. Aika oleellinen asia sinänsä.
Hyvän oheismateriaalin ansiosta homma alkoi toimia. Eli nuotteja, komppilappua, taustanauhaa ja mallisoittoa tutkien asiat selvisivät. Vaimo vaan jossain vaiheessa ihmetteli, soitanko todella tuollaista lapsibändin purkkabiisiä…. No vähän säröä päälle ja sillai, niin ei ole ihan niin purkkaa. Kevään aikana en kuitenkaan päässyt näissä asioissa niin pitkälle kuin olin ajatellut. Kaikenlaista puuhaa oli ja välillä tuli pitkähköjä taukoja uuden opettelussa. Jämähdin siis jauhamaan aika paljon samaa vanhaa.

Niinpä piti keksiä jotain uutta särmää hommaan ja kesän aikana siihen tulikin idea, jota en vielä muutama kuukausi aikaisemmin ollut ajatellut lainkaan.

Youtubekin innoittaa

Youtube on melko ehtymätön lähde myös soittamisen kannalta. Jos teorian ja soittotekniikan kannalta Rockway on ollut tärkein tiedonlähteeni, on Youtube erinomainen täydentäjä biisien opiskelussa.

Youtubessa on tuhansia ja taas tuhansia videoita, joissa esitetään tunnettuja kappaleita tyylillä jos toisellakin. Mutta minulle mielenkiintoisinta antia ovat videot, joissa opetetaan soittamaan riffejä, sooloja tai kokonaisia kappaleita. Teoriaakin siellä on, mutta niitä olen vähemmän katsellut.

Videoiden laatu on aika lailla laidasta laitaan. Joka suhteessa. On huonoja ja on erinomaisia niin äänen ja kuvan laadun kuin sisällönkin suhteen. Kannattaakin käyttää vähän aikaa siihen, että etsii haluamansa aiheen videoista itselleen sopivan. Jos vaikka haluaa opetella jonkun biisin, löytää siitä usein montakin opetusvideota. Joissakin nuotit tai tabit, joissakin teoriaa, joissakin ei. Monet videot ovat myös sisäänheittotuotteita tekijänsä sivuille, joissa on sitten myös maksullista aineistoa.

Joitakin poimintoja hyviksi havaitsemistani opettajista:
Marty Schwartz  – akustista ja sähköistä, todella runsaasti videoita, vauhdikas kaveri, ei yleensä tabeja nähtävissä, vaan pitää vaan opetella ulkoa tai kirjoittaa ylös. Sivuiltansa kyllä varmaan löytyy.
Justin Guitarsongs, en tiedä Justinin sukunimeä, tuolla nimellä löytyy – laaja aineisto, pitkiäkin kappaleita, perusteellinen opetus, teknisesti laadukasta
Siggi Mertens – tältä olen lähinnä opetellut Honky Tonk Women’ia
Dario Cortese – Folsom Prison Blues ja muuta countrya
The Music Studio – esim Willie Nelson: Blue Eyes Crying in the Rain
Headless Guitarist 🙂 – tältä löysin ehkä vähän sekavan, mutta kuitenkin itselleni käyttökelpoisen videon Twist and Shoutista.
TGAcousticLesson – oikein hyvä esitys And I Love Her’istä. Kuitenkin vain osa kappaleesta ja loppu pitää opetella sivuiltansa.

Siinä muutama maistiainen. Kannattaa vähän selailla ja katsella. Usein vaan menee tunti tai pari, kun yhtäkkiä innostuukin enemmän kuin piti.

Taloon tuli sähkökitara

Rolandin pieni mallintava vahvistin tuottaa nyt äänet.

Elettiin siis alkusyksyä 2012, kun sähkis tuli taloon. Jos Rockway hieman aiemmin avasi kitaransoiton saloja oikein kunnolla, laajensi sähkökitara soiton ihan uusiin sfääreihin. Nyt pystyi lähestymään huomattavasti paremmin niitä genrejä, jotka ovat mieluisimpia. Tosin niitäkin on paljon. Kyse on pitkälti soundimaailmasta. Kitaran saa nyt kuulostamaan edes vähän sinne päin kuin pitääkin.

Sähkökitara joiltain osin helpottaa, joiltain vaikeuttaa soittamista. Kitarassa tuli mukana ohut kielisarja 9 – 42. Ohuet kielet helpottavat soittamista ainakin alussa. Barre-otteet vaativat vähemmän voimaa ja bendaukset eli taivutukset sujuvat myös helpommin. Ja kuten jo aiemmin mainitsin, kapea otelauta verrattuna klassiseen kitaraan, auttoi ainakin minua.
Sähkökitaraa voi soittaa myös ilman sähköä, erityisesti kun itsekseen harjoittelee. Se on silloin myös ystävällinen lähellä olijoille, sillä ääni on paljon vaimeampi kuin akustisella kitaralla.

Vaikeuksia tuleekin oikeastaan siinä vaiheessa, kun lyö sähköt päälle. Ja varsinkin, jos nostaa gainia (etuasteen vahvistuksen säätö), jolla saadaan säröä ja äänen kestoon pituutta. Silloin väärä ääni jää soimaan todella pitkäksi aikaa, kun näppää vahingossa vapaata kieltä. Jos ei sitä sammuta. Ja siinä astuukin peliin uuden tärkeän taidon, demppaamisen, opetteleminen. Demppausta käytetään monessakin tarkoituksessa. Tuohon vapaan kielen sointiongelmaan sitä käytetään niin, että estetään jo ennalta kielen soiminen, vaikka siihen osuisikin vahingossa. Demppauksen voi tehdä joko vasemmalla tai oikealla kädellä tilanteen mukaan, mutta siitä ei nyt sen enempää. Eikä se ole ihan helppoa, vaikka voisi aluksi siltä tuntua.
Demppaus on tärkeää rock- ja heavy-kitaroinnissa myös tyyli- tai sounditekijänä. Varsinkin vitossoinnuilla kompatessa tyyliin kuuluu usein, että sointi on dempattua eli kieli ei varsinaisesti soi, mutta kuuluu kuitenkin. Aika yllättävää nykyään havaita, miten yleistä se on varsin monenkinlaisessa musiikissa.

Oma taiteenlajinsa on sitten soundien säätäminen joko suoraan erilaisin säädöin varustetulla tai mallintavalla vahvistimella (kuten minulla) tai erillisillä jos jonkinlaisilla vimpottimilla kitaran ja vahvistimen välissä. Siinä hommassa saa kyllä aikaa kulumaan. Eikä silti useinkaan pääse ihan lähelle esikuvaa, koska niitä tehtäessä on ollut hiukan erilaiset resurssit ja välineet käytössä.

Ja tällä sitten soundeja haeskellaan… ———>

Jonkin verran apuja soundien hakemiseen olen löytänyt netistä. Roland on julkaissut joillekin vahvistimilleen taulukoita, joissa on tyylilajeittain listattuna tunnettuja kappaleita ja niille vahvistimen asetukset, joilla päästään mahdollisimman lähelle originaalia.
Myös jotkut yksityiset ihmiset ovat julkaisseet omia esimerkkejään sopivista säädöistä.

Soundi ei kuitenkaan ole vain vahvistimesta kiinni. Lisäksi vaikuttaa soittotekniikka, plektra, kielet, kielten viritys eri vireisiin, kitara…
Kitarassani on kaksi Humbucker-mikrofonia. Ne ovat 2-kelaisia, jotka voi puolittaa eli ”muuttaa” 1-kelaisiksi tone-säätimeen yhdistetyllä puolitustoiminnolla.
Mikrofoni-valitsimella voi ottaa käyttöön joko kaula-mikrofonin tai talla-mikrofonin tai molemmat yhtaikaa. Näillä valinnoilla saa jo aika monta erilaista vaihtoehtoa siihen, miltä kitara kuulostaa. Ei lopu säätäminen ihan heti…

Kesä 2012 Laiskahkoa itseopiskelua …… ja kitaran hankintaa

Kevät ja kesä menivät aika vaihtelevan ahkeralla soittelulla. Kesällä on niin paljon muutakin puuhaa ja menoa.
Se 6 kuukautta aktiivisemman harrastamisen alusta oli kulunut kesän loppuun mennessä. Niinpä piti päättää, olenko edelleen niin innostunut asiasta, että suunnittelemani sähkökitaran ostaminen olisi perusteltua. Ja kyllä se mielestäni oli.

Aloin siis katsella varovasti kitaroita netistä mm musiikkiliikkeiden sivuilta. Selailin myös useita keskustelupalstoja, sillä niistä saa paljon tietoa ja kokemuksia, kunhan seuraa asiallisia palstoja. Käytän tuota tapaa hyvin usein kaikenlaisia isompia hankintoja tehdessäni.

En etsinyt mitään kovin erikoista ja persoonallista kitaraa. Päinvastoin. Halusin luotettavan, vähän säätämistä ja muuta kikkailua vaativan, tunnetun valmistajan tuotteen. Tietysti myös hinta-laatu-suhteella oli merkitystä ekan sähkiksen ostossa. Pikkuhiljaa alkoi selvitä, mitä haluan. Valinta olisi mallia stratocaster. Kiinteätallainen, jotta vire pysyisi hyvin. Mikrofoneihin ja muihin sellaisiin en tuossa vaiheessa kiinnittänyt paljon huomiota. Toki katsoin, millaiset mikit lopullisessa valinnassani on ja lueskelin hieman niiden ominaisuuksista.

Alkoi tuntua, että Yamahalla on sellaisia kitaroita, jotka täyttävät kriteerini. Löysin sitten eräänä iltana mallin, joka voisi olla sopiva. Seuraavana päivänä soitin ’Tammerpiano ja soitin’ -liikkeeseen, joka on pitkään Tampereella toiminut musiikkiliike. En edes harkinnut netistä tilaamista, sillä halusin itse edes hetken kokeilla, miltä soitin tuntuu kädessä. Liikkeessä oli tasan 1 kpl katsomaani Yamahan mallia. Kerroin vielä miettiväni asiaa, mutta itse asiassa kyse oli vain sen miettimisestä, menisinkö heti katsomaan sitä liikkeeseen vai vasta myöhemmin.
Soitin vielä vaimolleni kysyäkseni, mitä hän tuumaa, jos lähden tästä ostamaan sähkökitaran. Hetken jutustelun jälkeen tuli kommentti: siitä vaan, jos kerran mielesi tekee. Niinpä sitten olin saman tien autossa Tammerpianoon menossa.

Se se olikin jännittävä juttu. Mennä asiantuntevaan kauppaan tutkimaan, onko kyseinen kitara-yksilö hyvä, sopiva ja kaikilta osin sellainen kuin pitää. Mietin koko matkan, miten sitä oikein testaisin ja kokeilisin. Kehtaisinko edes yrittää soittaa mitään, jos henkilökunta seisoskelisi vieressä. Olin onneksi hieman lueskellut, mitä asioita kannattaa katsoa, miten tutkia kielten korkeuksia, kaulan suoruutta, puhdasta sointia kaikilta nauhoilta ja jotain muita teknisiä perusjuttuja.
Myyjä toi minulle haluamani kitaran, tarkisti virityksen, toi tuolin ja lähti hienotunteisesti kyllä toiseen huoneeseen. Varmaankin aavisti heti, että tämä asiakas haluaa tutkia tuotteen kaikessa rauhassa yksikseen. Oikein!

Ehkä siinä n 10 minuuttia meni, kun tein kitaralle perusteellisen tutkimuksen ja riittävät koesoitot 🙂 Tuntuihan se hieman erilaiselta kuin klassinen kitara, erityisesti koska kaula oli niin paljon kapeampi. Sain kuitenkin sormeni sopimaan A-duurinkin kolmelle vierekkäiselle kielelle. Se tuntui jopa aika helpolta.
Kitara oli myös juuri sen värinen, jota olin yhtenä suosikkinani pitänyt, Tobacco Sunburst.

Päätös oli tehty. Otan tämän kitaran. Tunne oli aika mielenkiintoinen, taisi olla vähän hiki ja pulssi hieman koholla. Huh huh. Tässä nyt lopulta oli ensimmäinen sähkikseni. Etsin äskeisen myyjän käsiini ja sanoin ottavani tämän. Ja myös pienen Rolandin vahvistimen, jonka olin päättänyt ottaa kitaran mukaan jo ihan nettisurffailun perusteella. Myyjä antoi vielä kaupanpäälliseksi paremman kitarakaapelin, koska ne kitaran mukana tulevat ovat kuulemma ”yleensä sellaisia rätinäpiuhoja”.

Ja sitten autoon uusien aarteiden kanssa. Mielessä liikkui vaikka mitä. Tuliko tehtyä hyvä vai huono ostos. Tuleeko näillä olemaan riittävästi käyttöä vai jäävätkö pölyttymään. Mitä, jos into lopahtaa äkkiä. Entä, jos en opikaan riittävästi. Onko riittävästi aikaa harjoitteluun. Opinko itsekseni vai pitäisikö jostain saada henkilökohtaista opetusta. Mitä ihmiset sanovat, kun tässä iässä joku ostaa ensimmäisen sähkökitaran. No tehty mikä tehty ja nyt vain tiukasti kohti uusia kuvioita.
Ja vaimo taisi kuitenkin olla sitä mieltä, että parempi näin kuin, jos olisin ostanut moottoripyörän…