Tämä saattaa vaikuttaa mainokselta, mutta ei ole sitä. Ainakaan siinä mielessä, että itse mitenkään hyötyisin tästä kirjoituksesta. Minulla ei ole mitään sidonnaisuutta Rockway’hin. Olen vain tavallinen maksava käyttäjä alkaen helmikuusta 2012.
Rockway on netissä toimiva suomalainen musiikkikoulu, joka on kait alkanut kitaran soiton opetuksesta ja laajentunut siitä muihinkin instrumentteihin. Täällä: rockway.fi
Opetus perustuu videoihin. Niitä voi kelata mielin määrin edes sun takas. Videon alla on tekstinä oleellisimmat asiat sekä nuotti/tabulatuurit. Videoihin liittyen voi esittää kysymyksiä. Ja niihin vastataankin, tosin viime aikoina tuo puoli on vähän mielestäni hidastunut.
Palvelussa on tuhansia oppitunteja, varmaan satoja taustanauhoja, joiden päälle voi soitella. Ja vaikka mitä muuta.
Ostin ensimmäisen kolmen kuukauden jakson joskus helmikuussa 2012. Sen jälkeen olen ostanut aina syksyisin ja keväisin tuon kolme kuukautta. Pari kertaa ostin vahingossa 6 kk, toisella kerralla pidin sen jakson, toisella pyysin lyhentämään 3 kk:ksi ja sehän onnistui sujuvasti.
Ideani on ollut, että kun käyn kansalaisopiston kursseja pidän taukoa Rockwaystä. Samoin kesäisin, kun on niin paljon muuta tekemistä.
Alussa opiskelin hyvin hajanaisesti kaikenlaista ilman sen tarkempaa suunnitelmaa. Pikku hiljaa opiskelu alkoi jäsentyä ja yritin edetä systemaattisemmin. Sitä on helpottanut myös se, että sisältöä on koottu kursseihin isommiksi samaan teemaan liittyviksi kokonaisuuksiksi.
Mutta joo. Aloin tietysti ensin opiskella sointuja. Siihen aikaan kun oli vielä vaikea muistaa kovin sujuvasti montakaan sointua. Sitten muutamia asteikoita, kuten pentatonisia ja blues-asteikkoja. Onneksi palvelussa on kaikilla tasoilla heti soveltamismahdollisuuksia eli siellä todella kannustetaan heti soittamaan jotain järkevää.
Ja niinpä sitä oltiin yhtäkkiä Metallican kimpussa…. sillä klassisella akustisellani.
Monenlaisia komppeja olen tapaillut, riffejä opetellut. Myös opettajan mukana soitellen.
Aineisto ei todella heti lopu Rockwayssa. Eikä opettajat. Siellä on iso liuta todella huipputyyppejä kouluttajina. Tässä muutamia:
Tomppa Stillman – monet perusasiat opin häneltä
Jaakko Suonio – rokahtavia kappaleita ja blues-kiertoja
Jarmo Hynninen – blues-mestari, jonka Woke up this Morning oli työn alla jo aika äkkiä. Liian äkkiä taitoihini nähden.
Lasse Parkkila – blues-kurssi aloittelijoille olikin sitten jo sopivampi. Tästä sain paljon irti.
Kristian Wahlström – komppia, asteikkoja ja hienoja näytöksiä siitä, miten jo kolmella neljällä sävelellä pystyy soittamaan ja sooloilemaan näyttävästi. Saisipa tuollaisen touchin ja näkemyksen joskus.
Ja todella moni jäi tässä vielä mainitsematta.
Rockwayn avulla todella alkoi tiukempi harrastukseni. Kun olin muutaman viikon käynyt Rockwayta, sanoin vaimolleni, että jos intoni riittää 6 kk eli syksyyn 2012 saakka, ostan sähkökitaran!