Kevään toinen omakohtainen blues-harrastuksen konkreettinen ilmentymä oli huhti-toukokuussa (2015) vanhassa tutussa Ahjolassa pidetty blues-kurssi. Tämä oli ehkä ensimmäinen laatuaan Ahjolassa. Viiden viikon aikana oli opiskelua yhtenä iltana viikossa. Pidin tällaisesta lyheystä kurssista, sillä töiden ym takia on välillä hankala olla mukana koko talven kestävissä kursseissa.
Kurssin osallistujat olivat osin tuttuja aiemmilta Ahjolan kursseilta, osin uusia tuttavuuksia. Myös opettaja oli eri kuin aiemmin käymilläni kursseilla.
Kurssilla käytiin läpi sekä teoriaa että käytäntöä. Jokaisen viikon oppia sovellettiin mallikappaleisiin. Ne olivat tiiviitä, lyhyitä otoksia laajemmista biiseistä. Ne oli siis varsin helppo omaksua ja saada jollain tavalla lyhyessä ajassa haltuun, kun ei ollut sivutolkulla nuotteja.
Kurssilla käytetyt kappaleet olivat: Hide Away, Mary Had a Little Lamb, Back at the Chicken Shack, B.B. King tyylin soolo ja pari perus-boogiejumpsutusta.
Yksi soittoharrastukseni päätavoitteista – oppia ymmärtämään, mistä kitaransoitossa on kysymys – meni taas aika mukavasti eteenpäin.
Tämän jälkeen jälleen kesän aikana omatoimista soittelua. Osin Rockwayn avustuksella. Ja syyskuun (2015) Mayall-konserttia odotellessa….
Kesälomalla hankitun kitaran sisäänajo pääsi varsinaisesti vauhtiin kaupunkioloihin palattua. Harjoituskappaleina mm Knocking on Heaven’s Door, California Blue, And I Love Her ja Nothing Else Matters intro.
Erityisesti viimeisimmässä huomasi soiton vaikeutuneen sähkikseen verrattuna. Kyseisen hienon kappaleen näppäilyintrossa oli hankala saada Em-, D- ja C-soinnut soimaan puhtaasti barre-otteilla nauhoilta 7, 5 ja 3. Ei vaan tahtonut pikkurilli-barre osua oikeaan kohtaan ja oikealla voimalla, jotta ylä e- ja b-kieli soisivat puhtaasti.
Mutta kiva oli vaihteeksi soittaa myös akustisella, kun sai ilman sähköjäkin ääntä enemmän ilmoille. Kesän mittaan tuli selvästi akkarikausia ja sähkiskausia eli jompikumpi saattoi olla useita viikkoja selkeästi vallitseva soitin. Mutta elektroakustisen sähköjä en ole juurikaan tarvinnut, kuten arvelinkin. Muutama kerta tietysti on pitänyt kokeilla, millaiset soundeja saa aikaiseksi. Mutta ehkä vielä joskus käyttöä niillekin tulee. Kiinteästi koppaan asennettu viritysmittari kyllä on oikein kätevä.
Muutaman kuukauden jälkeen tuli taas mieleeni, että uuteen kitaraanhan kannattaa yleensä pian vaihtaa uudet kielet. Niinpä otin kitarassa mukana tulleen kielisarjan tyyppilapun mukaan ja marssin taas tuttuun musiikkikauppaan. Kysyin, onko teillä tällaisia kieliä. Myyjä katsoi lappua ja totesi, että nuo taitavat olla alkuperäinen sarja. Kyllä. Mitkä tahansa kielet ovat parempia kuin nuo, sanoi.
Tuo on kyllä ihme juttu. Miksi kitaravalmistaja toimittaa soittimet surkeilla kielillä? Eihän se anna hyvää kuvaa soittimesta, jos sillä on kielten takia vaikea soittaa.
No Daddarion kielet tulivat mukaan. Ja vot, soitto helpottui kyllä huomattavasti. Oli helpompi saada puhtaat äänet ja barre-soinnut soimaan. Ihan kuin olisi aivan eri soitin. Kannattaa siis olla tarkkana uuden kitaran originaalikielien kanssa ja vaihtaa heti, jos vähänkin siltä tuntuu. Eipähän nuo kielet hirmu paljon maksakaan.
Sähkökitara oli kuitenkin taas syksyllä 2014 vahvasti esillä, sillä kävin Ahjolan kansalaisopistossa Sähkökitara III-kurssin. Suurelta osin tuttua porukkaa ja tutut systeemit aiemmilta kursseilta. Kevääksi -15 ajattelin sitten etsiä vaihteeksi jonkin muun tyyppisen kurssin, jos mahdollista.
Ahjolan kurssi kesti syyskuusta huhtikuuhun. Samalla sabluunalla mentiin koko jakso. Kurssí alkoi käydä välillä aika raskaaksikin, koska joka viikko tuli uusi harjoituskappale, jonka haltuunottoon oli vain viikko aikaa.
Viikkohan on paljon sille, jolla soittaminen on täysin hallussa. Eräskin tunnettu basisti kertoi, että oli harjoitellut todella vaikeata kappaletta. Vaikeus näkyi siinä, että biisin haltuunottoon oli mennyt lähes koko yö. Lähes koko yö peräti!
No, meillä amatööreillä on tietysti paljon muutakin aikaa vaativaa kuin harjoittelu. Ja monilla meidänkin kurssilaisista oli työ, joka vaatii matkustelua, joten usein siitä viikostakin iso osa meni soittamisen kannalta hukkaan. Tai ei aivan, voihan sitä matkoillakin asiaa edistää. Eräällä kotimaan matkalla sain idean etsiä Lennonin Happy Christmas-laulun tabit taikka soinnut läppärillä netistä. Löysinkin Youtubesta oppitunnin, jossa käytiin läpi koko kappaleen soinnut. Kirjoitin ne yksi kerrallaan paperilapulle ylös ja opettelin myöhemmin kotona. Sainkin tuon hienon joululaulun aika hyvin haltuun ennen joulua. Ja se paperilappu on hyvässä tallessa nuottikansiossani.
Mutta joo, esittämiskelpoista repertuaaria kertyi siis varsin vähän talven aikana, mutta eihän se ollut perimmäinen tarkoituskaan.
Kurssi oli kyllä antoisa monella tapaa. Tekniikka parani selkeästi. Rutiinia tuli lisää. Teoria ja kappaleiden rakenteiden ymmärrys kehittyi. Uusia sointuja ja sopivimmat otteet niihin ja siirtymisiin sointujen välillä. Yksi iso tekijä oli myös hyvä porukka. Kävimme paljon hyviä keskusteluja musiikista, soittamisesta, kitaroista, kitaristeista jne.
Kaikki soittaminen tehtiin sähkökitaralla ja sähköt päällä. Muutama eka viikko hyvin cleaneilla soundeilla, mutta jatkossa otettiin kappaleen vaatiessa myös säröt käyttöön. Muutaman kappaleen soittoon kyllä myös akustinen tai elektroakustinen kitara olisi sopinut mainiosti. Ja siitäpä asiasta alkoi keväällä ja alkukesästä kurssin päätyttyä tulla seuraava päähänpinttymä. Olisi varmasti hienoa saada vaihtelevuutta soittoon ja mahdollisuuden valita kitara kulloisenkin kappaleen ja tyylin mukaan.
Onhan minulla se klassinen akustinen vielä kaapissa, mutta siihen en ole koskenut käytännössä lainkaan sähkökitaran hankinnan jälkeen.
Tässä vaiheessa elettiin kesää 2014. Kesän projektiksi alkoi siis hautua toisen (tai varsinaisesti kolmannen) kitaran hankinta.
Kun itsekseen opettelee ja alkaa hiljalleen oppia yhtä ja toista, tulee uusia tavoitteita luonnostaan eteen. Ensinnäkin olisi hyvä, että soitto alkaisi pikku hiljaa kuulostaa oikealta musiikilta ja toiseksi olisi kiva voida yhdistää omaa soittoa muiden soittoon. Kitaralle on tietysti tehty musiikkia vaikka kuinka paljon. Haaste onkin löytää kappaleille sovituksia, jotka eivät ole liian vaikeita, mutta jotka silti kuulostavat yksinkin soitettuna hyvältä. Onneksi sellaisiakin löytyy esim Youtubesta. Perinteisestä kirjastostakin varmasti löytyy, mutta pakko myöntää, että en ole käyttänyt hyvää kirjastolaitostamme lainkaan hyväksi tämän soittoprojektini aikana.
Jos melodiaa haluaa soittaa, alkaa kitaran kanssa hyvin nopeasti tökkiä yksittäisten sävelten soittaminen. Niinpä aloin hakea sovituksia, joissa yhdistellään sointuja melodiaan. Tällaisia perinteisiä monille tuttuja kappaleita ovat mm Forbidden Games ja Autumn Leaves. Noista löytyy monenlaisia sovituksia. Jälkimmäisestä on varsin katu-uskottava versio löydettävissä Youtubessa Joe Belmont -nimisen jazz-kitaristin opettamana.
Kevään 2013 varsinaiseksi tavoitteeksi otin yhteissoittoon tutustumisen. En live-soittajien kanssa, vaan käyttäen eri lähteistä saatavia taustanauhoja jne. Kunnianhimoisesti otin ensimmäiseksi tavoitteeksi harjoitella soittamaan Jarmo Hynnisen Woke up This Morning:n taustan päälle. Rockwaystä löytyy biisin opetus ja taustanauha, jonka päälle voi soittaa kitaraosuuden. Useissa Rockwayn taustoissa voi vieläpä liukukytkimillä säätää eri soitinten volyymia. Siten voi soittaa vaikkapa samalla volyymilla nauhalla soittavan kitaristin kanssa tai vaimentaa taustanauhan soittajan kokonaan ja hoidella kitaraosuus yksin. Huikeaa.
Mutta yhtäkkiä vaikeaa. Huomasin jo toisen kerran ottaneeni vähän liian ison urakan tuon kappaleen kanssa. Se on sen verran nopeatempoinen, ettei sorminäppäryys kaikin kohdin riittänyt. Niinpä vaihdoin kappaletta. Seuraava yritys oli I Will Stay. Tuo on alun perin tanskalaisen nuorisobändin jo 60-luvulla tekemä hittibiisi. Sittemmin sen levytti Suomessa ainakin Hurriganes. Nyt alkoi sujua. Siinä on sen verran helppo melodia ja sopiva tempo, että tuon biisin sain jo aika hyvin haltuun. Rockwayn sovituksessa on tosin aika mielenkiintoinen intro, mikä aiheutti sen, että aluksi oli aika vaikea hahmottaa, millä iskulla melodian soitto piti aloittaa. Aika oleellinen asia sinänsä.
Hyvän oheismateriaalin ansiosta homma alkoi toimia. Eli nuotteja, komppilappua, taustanauhaa ja mallisoittoa tutkien asiat selvisivät. Vaimo vaan jossain vaiheessa ihmetteli, soitanko todella tuollaista lapsibändin purkkabiisiä…. No vähän säröä päälle ja sillai, niin ei ole ihan niin purkkaa. Kevään aikana en kuitenkaan päässyt näissä asioissa niin pitkälle kuin olin ajatellut. Kaikenlaista puuhaa oli ja välillä tuli pitkähköjä taukoja uuden opettelussa. Jämähdin siis jauhamaan aika paljon samaa vanhaa.
Niinpä piti keksiä jotain uutta särmää hommaan ja kesän aikana siihen tulikin idea, jota en vielä muutama kuukausi aikaisemmin ollut ajatellut lainkaan.
Youtube on melko ehtymätön lähde myös soittamisen kannalta. Jos teorian ja soittotekniikan kannalta Rockway on ollut tärkein tiedonlähteeni, on Youtube erinomainen täydentäjä biisien opiskelussa.
Youtubessa on tuhansia ja taas tuhansia videoita, joissa esitetään tunnettuja kappaleita tyylillä jos toisellakin. Mutta minulle mielenkiintoisinta antia ovat videot, joissa opetetaan soittamaan riffejä, sooloja tai kokonaisia kappaleita. Teoriaakin siellä on, mutta niitä olen vähemmän katsellut.
Videoiden laatu on aika lailla laidasta laitaan. Joka suhteessa. On huonoja ja on erinomaisia niin äänen ja kuvan laadun kuin sisällönkin suhteen. Kannattaakin käyttää vähän aikaa siihen, että etsii haluamansa aiheen videoista itselleen sopivan. Jos vaikka haluaa opetella jonkun biisin, löytää siitä usein montakin opetusvideota. Joissakin nuotit tai tabit, joissakin teoriaa, joissakin ei. Monet videot ovat myös sisäänheittotuotteita tekijänsä sivuille, joissa on sitten myös maksullista aineistoa.
Joitakin poimintoja hyviksi havaitsemistani opettajista: Marty Schwartz – akustista ja sähköistä, todella runsaasti videoita, vauhdikas kaveri, ei yleensä tabeja nähtävissä, vaan pitää vaan opetella ulkoa tai kirjoittaa ylös. Sivuiltansa kyllä varmaan löytyy. Justin Guitarsongs, en tiedä Justinin sukunimeä, tuolla nimellä löytyy – laaja aineisto, pitkiäkin kappaleita, perusteellinen opetus, teknisesti laadukasta
Siggi Mertens – tältä olen lähinnä opetellut Honky Tonk Women’ia Dario Cortese – Folsom Prison Blues ja muuta countrya The Music Studio – esim Willie Nelson: Blue Eyes Crying in the Rain HeadlessGuitarist 🙂 – tältä löysin ehkä vähän sekavan, mutta kuitenkin itselleni käyttökelpoisen videon Twist and Shoutista.
TGAcousticLesson – oikein hyvä esitys And I Love Her’istä. Kuitenkin vain osa kappaleesta ja loppu pitää opetella sivuiltansa.
Siinä muutama maistiainen. Kannattaa vähän selailla ja katsella. Usein vaan menee tunti tai pari, kun yhtäkkiä innostuukin enemmän kuin piti.
Rolandin pieni mallintava vahvistin tuottaa nyt äänet.
Elettiin siis alkusyksyä 2012, kun sähkis tuli taloon. Jos Rockway hieman aiemmin avasi kitaransoiton saloja oikein kunnolla, laajensi sähkökitara soiton ihan uusiin sfääreihin. Nyt pystyi lähestymään huomattavasti paremmin niitä genrejä, jotka ovat mieluisimpia. Tosin niitäkin on paljon. Kyse on pitkälti soundimaailmasta. Kitaran saa nyt kuulostamaan edes vähän sinne päin kuin pitääkin.
Sähkökitara joiltain osin helpottaa, joiltain vaikeuttaa soittamista. Kitarassa tuli mukana ohut kielisarja 9 – 42. Ohuet kielet helpottavat soittamista ainakin alussa. Barre-otteet vaativat vähemmän voimaa ja bendaukset eli taivutukset sujuvat myös helpommin. Ja kuten jo aiemmin mainitsin, kapea otelauta verrattuna klassiseen kitaraan, auttoi ainakin minua.
Sähkökitaraa voi soittaa myös ilman sähköä, erityisesti kun itsekseen harjoittelee. Se on silloin myös ystävällinen lähellä olijoille, sillä ääni on paljon vaimeampi kuin akustisella kitaralla.
Vaikeuksia tuleekin oikeastaan siinä vaiheessa, kun lyö sähköt päälle. Ja varsinkin, jos nostaa gainia (etuasteen vahvistuksen säätö), jolla saadaan säröä ja äänen kestoon pituutta. Silloin väärä ääni jää soimaan todella pitkäksi aikaa, kun näppää vahingossa vapaata kieltä. Jos ei sitä sammuta. Ja siinä astuukin peliin uuden tärkeän taidon, demppaamisen, opetteleminen. Demppausta käytetään monessakin tarkoituksessa. Tuohon vapaan kielen sointiongelmaan sitä käytetään niin, että estetään jo ennalta kielen soiminen, vaikka siihen osuisikin vahingossa. Demppauksen voi tehdä joko vasemmalla tai oikealla kädellä tilanteen mukaan, mutta siitä ei nyt sen enempää. Eikä se ole ihan helppoa, vaikka voisi aluksi siltä tuntua.
Demppaus on tärkeää rock- ja heavy-kitaroinnissa myös tyyli- tai sounditekijänä. Varsinkin vitossoinnuilla kompatessa tyyliin kuuluu usein, että sointi on dempattua eli kieli ei varsinaisesti soi, mutta kuuluu kuitenkin. Aika yllättävää nykyään havaita, miten yleistä se on varsin monenkinlaisessa musiikissa.
Oma taiteenlajinsa on sitten soundien säätäminen joko suoraan erilaisin säädöin varustetulla tai mallintavalla vahvistimella (kuten minulla) tai erillisillä jos jonkinlaisilla vimpottimilla kitaran ja vahvistimen välissä. Siinä hommassa saa kyllä aikaa kulumaan. Eikä silti useinkaan pääse ihan lähelle esikuvaa, koska niitä tehtäessä on ollut hiukan erilaiset resurssit ja välineet käytössä.
Ja tällä sitten soundeja haeskellaan… ———>
Jonkin verran apuja soundien hakemiseen olen löytänyt netistä. Roland on julkaissut joillekin vahvistimilleen taulukoita, joissa on tyylilajeittain listattuna tunnettuja kappaleita ja niille vahvistimen asetukset, joilla päästään mahdollisimman lähelle originaalia.
Myös jotkut yksityiset ihmiset ovat julkaisseet omia esimerkkejään sopivista säädöistä.
Soundi ei kuitenkaan ole vain vahvistimesta kiinni. Lisäksi vaikuttaa soittotekniikka, plektra, kielet, kielten viritys eri vireisiin, kitara…
Kitarassani on kaksi Humbucker-mikrofonia. Ne ovat 2-kelaisia, jotka voi puolittaa eli ”muuttaa” 1-kelaisiksi tone-säätimeen yhdistetyllä puolitustoiminnolla.
Mikrofoni-valitsimella voi ottaa käyttöön joko kaula-mikrofonin tai talla-mikrofonin tai molemmat yhtaikaa. Näillä valinnoilla saa jo aika monta erilaista vaihtoehtoa siihen, miltä kitara kuulostaa. Ei lopu säätäminen ihan heti…
Tämä saattaa vaikuttaa mainokselta, mutta ei ole sitä. Ainakaan siinä mielessä, että itse mitenkään hyötyisin tästä kirjoituksesta. Minulla ei ole mitään sidonnaisuutta Rockway’hin. Olen vain tavallinen maksava käyttäjä alkaen helmikuusta 2012.
Rockway on netissä toimiva suomalainen musiikkikoulu, joka on kait alkanut kitaran soiton opetuksesta ja laajentunut siitä muihinkin instrumentteihin. Täällä: rockway.fi
Opetus perustuu videoihin. Niitä voi kelata mielin määrin edes sun takas. Videon alla on tekstinä oleellisimmat asiat sekä nuotti/tabulatuurit. Videoihin liittyen voi esittää kysymyksiä. Ja niihin vastataankin, tosin viime aikoina tuo puoli on vähän mielestäni hidastunut.
Palvelussa on tuhansia oppitunteja, varmaan satoja taustanauhoja, joiden päälle voi soitella. Ja vaikka mitä muuta.
Ostin ensimmäisen kolmen kuukauden jakson joskus helmikuussa 2012. Sen jälkeen olen ostanut aina syksyisin ja keväisin tuon kolme kuukautta. Pari kertaa ostin vahingossa 6 kk, toisella kerralla pidin sen jakson, toisella pyysin lyhentämään 3 kk:ksi ja sehän onnistui sujuvasti.
Ideani on ollut, että kun käyn kansalaisopiston kursseja pidän taukoa Rockwaystä. Samoin kesäisin, kun on niin paljon muuta tekemistä.
Alussa opiskelin hyvin hajanaisesti kaikenlaista ilman sen tarkempaa suunnitelmaa. Pikku hiljaa opiskelu alkoi jäsentyä ja yritin edetä systemaattisemmin. Sitä on helpottanut myös se, että sisältöä on koottu kursseihin isommiksi samaan teemaan liittyviksi kokonaisuuksiksi.
Mutta joo. Aloin tietysti ensin opiskella sointuja. Siihen aikaan kun oli vielä vaikea muistaa kovin sujuvasti montakaan sointua. Sitten muutamia asteikoita, kuten pentatonisia ja blues-asteikkoja. Onneksi palvelussa on kaikilla tasoilla heti soveltamismahdollisuuksia eli siellä todella kannustetaan heti soittamaan jotain järkevää.
Ja niinpä sitä oltiin yhtäkkiä Metallican kimpussa…. sillä klassisella akustisellani.
Monenlaisia komppeja olen tapaillut, riffejä opetellut. Myös opettajan mukana soitellen.
Aineisto ei todella heti lopu Rockwayssa. Eikä opettajat. Siellä on iso liuta todella huipputyyppejä kouluttajina. Tässä muutamia:
Tomppa Stillman – monet perusasiat opin häneltä
Jaakko Suonio – rokahtavia kappaleita ja blues-kiertoja
Jarmo Hynninen – blues-mestari, jonka Woke up this Morning oli työn alla jo aika äkkiä. Liian äkkiä taitoihini nähden.
Lasse Parkkila – blues-kurssi aloittelijoille olikin sitten jo sopivampi. Tästä sain paljon irti.
Kristian Wahlström – komppia, asteikkoja ja hienoja näytöksiä siitä, miten jo kolmella neljällä sävelellä pystyy soittamaan ja sooloilemaan näyttävästi. Saisipa tuollaisen touchin ja näkemyksen joskus.
Ja todella moni jäi tässä vielä mainitsematta.
Rockwayn avulla todella alkoi tiukempi harrastukseni. Kun olin muutaman viikon käynyt Rockwayta, sanoin vaimolleni, että jos intoni riittää 6 kk eli syksyyn 2012 saakka, ostan sähkökitaran!
Kerroin aiemmin, että aikuisiän soittaminen alkoi reilu kolme vuotta sitten. Itse asiassa oli hieman aikaisempikin yritys. Ostin nimittäin joskus n 15 vuotta sitten nuoremmalta veljeltäni 50 markalla nylon-kielisen klassisen kitaran. Joka muuten on vieläkin minulla, tuolla komeron perukoilla. Sillä ajattelin silloin aloittaa soittamisen, mutta eihän se into kauan kestänyt.
Näin jälkeenpäin ajatellen en enää ostaisi ensimmäiseksi kitarakseni tuollaista kitaraa. Ainakin itselleni sen leveä kaula, nylon-kielet ja ehkä myös kielten korkeus tekivät siitä aika hankalan soittaa. Myös musiikki, jota halusin opetella, on enemmän sellaista, johon joko sähkökitara tai metallikielinen akustinen on parempi vaihtoehto.
Soitto jäi taas vähäiseksi haparoinniksi. C-duuri-asteikon osasin ja muutaman soinnun, mutta enpä juuri osannut niitä käyttää. Sointujen vaihdot olivat todella vaikeita eikä minulla ollut juuri tietoakaan komppaamisesta sun muusta. Tuostapa tuli mieleeni erään Rockwayn opettajan kommentti, kun eräs sivuston käyttäjä kertoi E- ja A-duurin sujuvan jo hyvin, mutta G:n kanssa on suuria vaikeuksia. Opettaja totesi, että ”treeniä vaan…kyllä sen G:nkin on moni oppinut” Ja aika moni onkin joo.
No, silloin alkuvuonna 2012 kaivoin tuon kitaran taas esiin. En muista enää tarkkaan, mistä into silloin lopulta roihahti. Varmaankin katselin Youtubesta ja muualta netistä kitaransoittoon liittyvää aineistoa. Muutamana iltana niitä katselin ja törmäsin lopulta Rockway.fi -nimisen palvelun mainokseen. Se vaikutti heti todella mielenkiintoiselta. Ainoa epäilyttävä juttu oli se, että palvelu oli ja on maksullinen. Tosin pian selvisi myös se, että aivan alkeisoppitunteja voi katsella ilmaiseksi. Rockway siis todella auttoi minut alkuun ja siitäpä jatkossa tarkemmin.
Olen nuoresta saakka pitänyt bluesista, rockista ja monesta muusta musiikin lajista. Ja erityisesti kitaraosuuksista niissä. Olin vähitellen alkanut miettiä, onko hyvän soittotaidon saavuttaminen ja omaaminen jotenkin maaginen ja tavalliselle tallaajalle ylivoimainen taito hallittavaksi. Tuo askarrutti, vaikka joka päivä omin silmin näin, miten jos jonkinlaiset heput soittivat ihan komeasti.
Niinpä lopulta päätin, että nyt on otettava asiasta selvää. Motivaattoreina mm nämä:
Olisi kiva osata soittaa ihan itse
Koska en ollut lainkaan vakuuttunut, oppisinko koskaan edes siedettävästi soittamaan mitään, otin tavoitteeksi, että oppisin ainakin ymmärtämään, mistä kitaransoitossa on kyse
On mukava jutella saman henkisten kanssa, kun on itsekin hieman syvemmällä asiassa
Soittaminen voisi olla hyvä keino pitää hermotusta ja koordinaatiota kunnossa
Musiikki on hyvää dementian torjuntaa
Soittaminen ja musiikin kuuntelu vaikuttaa muutenkin monin tavoin suotuisasti. Suomessakin on julkaistu uusia tutkimuksia, joissa on todettu musiikin mm aktivoivan joitakin geenejä ja sammuttavan toisia. Ja vaikuttavan aivojen toimintaan monin muinkin tavoin.
Joten siitä se lähti.Ja seuraavassa jaksossa sitten pikkuhiljaa itse asiaan…
Kitara, kitaransoitto, kitarabändit. Oman sukupolveni ihmisille kitaramusiikki on ollut oleellinen osa lapsuutta, nuoruutta ja aikuisuutta. 60-luvulla rantautui Suomeenkin kitarabändien aalto ja musiikki muuttui pysyvästi. Samalla musiikin merkitys yleensä ihmisten elämässä nousi uudelle tasolle.
Moni innostui myös itse soittamaan. Minä en. No, perheeseen tuli jossain vaiheessa akustinen kitara viiden veljeksen yhteiseen käyttöön. Mutta juurikaan yksisormista melodian tapailua pidemmälle ei silloin kukaan edennyt.
Minullakin soitto lopahti alkuunsa ja jäi vuosikymmeniksi. Kunnes sitten ihan varttuneessa iässä muutama vuosi sitten alkoi mielessä kyteä ajatus, että josko sitä vielä sittenkin oppisi soittamaan. Eikä se enää jäänytkään ajatuksen tasolle, vaan jotain alkoi tapahtua.
Tämän blogin tarkoitus on laittaa itselle muistiin, ja samalla kertoa muille kiinnostuneille, miten matka on sujunut. Mitä olen tehnyt, mitä oppinut ja mitä olen saanut tästä harrastuksesta.
Tarina etenee ainakin aluksi kronologisessa järjestyksessä. Liikkeelle lähdetään 2012 tammi-helmikuusta ja lähestytään nykypäivää. En tiedä, kuinka nopeasti, sillä yhtä ja toista kerrottavaa on näiden vuosien aikana kertynyt.
Tiedän, että monien muidenkin tekisi vielä mieli opetella soittamisen taito. Jos joku tämän blogin löytää, toivottavasti se innostaa heitäkin tarttumaan tuumasta kitaran kaulaan…. ja menoksi.
Kitaransoitto 