Syyskuusta huhtikuuhun kitarakurssia

Ahjolan kurssi kesti syyskuusta huhtikuuhun. Samalla sabluunalla mentiin koko jakso. Kurssí alkoi käydä välillä aika raskaaksikin, koska joka viikko tuli uusi harjoituskappale, jonka haltuunottoon oli vain viikko aikaa.
Viikkohan on paljon sille, jolla soittaminen on täysin hallussa. Eräskin tunnettu basisti kertoi, että oli harjoitellut todella vaikeata kappaletta. Vaikeus näkyi siinä, että biisin haltuunottoon oli mennyt lähes koko yö. Lähes koko yö peräti!

No, meillä amatööreillä on tietysti paljon muutakin aikaa vaativaa kuin harjoittelu. Ja monilla meidänkin kurssilaisista oli työ, joka vaatii matkustelua, joten usein siitä viikostakin iso osa meni soittamisen kannalta hukkaan. Tai ei aivan, voihan sitä matkoillakin asiaa edistää. Eräällä kotimaan matkalla sain idean etsiä Lennonin Happy Christmas-laulun tabit taikka soinnut läppärillä netistä. Löysinkin Youtubesta oppitunnin, jossa käytiin läpi koko kappaleen soinnut. Kirjoitin ne yksi kerrallaan paperilapulle ylös ja opettelin myöhemmin kotona. Sainkin tuon hienon joululaulun aika hyvin haltuun ennen joulua. Ja se paperilappu on hyvässä tallessa nuottikansiossani.
Mutta joo, esittämiskelpoista repertuaaria kertyi siis varsin vähän talven aikana, mutta eihän se ollut perimmäinen tarkoituskaan.

Kurssi oli kyllä antoisa monella tapaa. Tekniikka parani selkeästi. Rutiinia tuli lisää. Teoria ja kappaleiden rakenteiden ymmärrys kehittyi. Uusia sointuja ja sopivimmat otteet niihin ja siirtymisiin sointujen välillä. Yksi iso tekijä oli myös hyvä porukka. Kävimme paljon hyviä keskusteluja musiikista, soittamisesta, kitaroista, kitaristeista jne.

Kaikki soittaminen tehtiin sähkökitaralla ja sähköt päällä. Muutama eka viikko hyvin cleaneilla soundeilla, mutta jatkossa otettiin kappaleen vaatiessa myös säröt käyttöön. Muutaman kappaleen soittoon kyllä myös akustinen tai elektroakustinen kitara olisi sopinut mainiosti. Ja siitäpä asiasta alkoi keväällä ja alkukesästä kurssin päätyttyä tulla seuraava päähänpinttymä. Olisi varmasti hienoa saada vaihtelevuutta soittoon ja mahdollisuuden valita kitara kulloisenkin kappaleen ja tyylin mukaan.
Onhan minulla se klassinen akustinen vielä kaapissa, mutta siihen en ole koskenut käytännössä lainkaan sähkökitaran hankinnan jälkeen.
Tässä vaiheessa elettiin kesää 2014. Kesän projektiksi alkoi siis hautua toisen (tai varsinaisesti kolmannen) kitaran hankinta.

Kohti oikeata musiikkia

Kun itsekseen opettelee ja alkaa hiljalleen oppia yhtä ja toista, tulee uusia tavoitteita luonnostaan eteen. Ensinnäkin olisi hyvä, että soitto alkaisi pikku hiljaa kuulostaa oikealta musiikilta ja toiseksi olisi kiva voida yhdistää omaa soittoa muiden soittoon. Kitaralle on tietysti tehty musiikkia vaikka kuinka paljon. Haaste onkin löytää kappaleille sovituksia, jotka eivät ole liian vaikeita, mutta jotka silti kuulostavat yksinkin soitettuna hyvältä. Onneksi sellaisiakin löytyy esim Youtubesta. Perinteisestä kirjastostakin varmasti löytyy, mutta pakko myöntää, että en ole käyttänyt hyvää kirjastolaitostamme lainkaan hyväksi tämän soittoprojektini aikana.

Jos melodiaa haluaa soittaa, alkaa kitaran kanssa hyvin nopeasti tökkiä yksittäisten sävelten soittaminen. Niinpä aloin hakea sovituksia, joissa yhdistellään sointuja melodiaan. Tällaisia perinteisiä monille tuttuja kappaleita ovat mm Forbidden Games  ja Autumn Leaves. Noista löytyy monenlaisia sovituksia. Jälkimmäisestä on varsin katu-uskottava versio löydettävissä Youtubessa Joe Belmont -nimisen jazz-kitaristin opettamana.
Kevään 2013 varsinaiseksi tavoitteeksi otin yhteissoittoon tutustumisen. En live-soittajien kanssa, vaan käyttäen eri lähteistä saatavia taustanauhoja jne. Kunnianhimoisesti otin ensimmäiseksi tavoitteeksi harjoitella soittamaan Jarmo Hynnisen Woke up This Morning:n taustan päälle. Rockwaystä löytyy biisin opetus ja taustanauha, jonka päälle voi soittaa kitaraosuuden. Useissa Rockwayn taustoissa voi vieläpä liukukytkimillä säätää eri soitinten volyymia. Siten voi soittaa vaikkapa samalla volyymilla nauhalla soittavan kitaristin kanssa tai vaimentaa taustanauhan soittajan kokonaan ja hoidella kitaraosuus yksin. Huikeaa.

Mutta yhtäkkiä vaikeaa. Huomasin jo toisen kerran ottaneeni vähän liian ison urakan tuon kappaleen kanssa. Se on sen verran nopeatempoinen, ettei sorminäppäryys kaikin kohdin riittänyt. Niinpä vaihdoin kappaletta. Seuraava yritys oli I Will Stay. Tuo on alun perin tanskalaisen nuorisobändin jo 60-luvulla tekemä hittibiisi. Sittemmin sen levytti Suomessa ainakin Hurriganes. Nyt alkoi sujua. Siinä on sen verran helppo melodia ja sopiva tempo, että tuon biisin sain jo aika hyvin haltuun. Rockwayn sovituksessa on tosin aika mielenkiintoinen intro, mikä aiheutti sen, että aluksi oli aika vaikea hahmottaa, millä iskulla melodian soitto piti aloittaa. Aika oleellinen asia sinänsä.
Hyvän oheismateriaalin ansiosta homma alkoi toimia. Eli nuotteja, komppilappua, taustanauhaa ja mallisoittoa tutkien asiat selvisivät. Vaimo vaan jossain vaiheessa ihmetteli, soitanko todella tuollaista lapsibändin purkkabiisiä…. No vähän säröä päälle ja sillai, niin ei ole ihan niin purkkaa. Kevään aikana en kuitenkaan päässyt näissä asioissa niin pitkälle kuin olin ajatellut. Kaikenlaista puuhaa oli ja välillä tuli pitkähköjä taukoja uuden opettelussa. Jämähdin siis jauhamaan aika paljon samaa vanhaa.

Niinpä piti keksiä jotain uutta särmää hommaan ja kesän aikana siihen tulikin idea, jota en vielä muutama kuukausi aikaisemmin ollut ajatellut lainkaan.

Taloon tuli sähkökitara

Rolandin pieni mallintava vahvistin tuottaa nyt äänet.

Elettiin siis alkusyksyä 2012, kun sähkis tuli taloon. Jos Rockway hieman aiemmin avasi kitaransoiton saloja oikein kunnolla, laajensi sähkökitara soiton ihan uusiin sfääreihin. Nyt pystyi lähestymään huomattavasti paremmin niitä genrejä, jotka ovat mieluisimpia. Tosin niitäkin on paljon. Kyse on pitkälti soundimaailmasta. Kitaran saa nyt kuulostamaan edes vähän sinne päin kuin pitääkin.

Sähkökitara joiltain osin helpottaa, joiltain vaikeuttaa soittamista. Kitarassa tuli mukana ohut kielisarja 9 – 42. Ohuet kielet helpottavat soittamista ainakin alussa. Barre-otteet vaativat vähemmän voimaa ja bendaukset eli taivutukset sujuvat myös helpommin. Ja kuten jo aiemmin mainitsin, kapea otelauta verrattuna klassiseen kitaraan, auttoi ainakin minua.
Sähkökitaraa voi soittaa myös ilman sähköä, erityisesti kun itsekseen harjoittelee. Se on silloin myös ystävällinen lähellä olijoille, sillä ääni on paljon vaimeampi kuin akustisella kitaralla.

Vaikeuksia tuleekin oikeastaan siinä vaiheessa, kun lyö sähköt päälle. Ja varsinkin, jos nostaa gainia (etuasteen vahvistuksen säätö), jolla saadaan säröä ja äänen kestoon pituutta. Silloin väärä ääni jää soimaan todella pitkäksi aikaa, kun näppää vahingossa vapaata kieltä. Jos ei sitä sammuta. Ja siinä astuukin peliin uuden tärkeän taidon, demppaamisen, opetteleminen. Demppausta käytetään monessakin tarkoituksessa. Tuohon vapaan kielen sointiongelmaan sitä käytetään niin, että estetään jo ennalta kielen soiminen, vaikka siihen osuisikin vahingossa. Demppauksen voi tehdä joko vasemmalla tai oikealla kädellä tilanteen mukaan, mutta siitä ei nyt sen enempää. Eikä se ole ihan helppoa, vaikka voisi aluksi siltä tuntua.
Demppaus on tärkeää rock- ja heavy-kitaroinnissa myös tyyli- tai sounditekijänä. Varsinkin vitossoinnuilla kompatessa tyyliin kuuluu usein, että sointi on dempattua eli kieli ei varsinaisesti soi, mutta kuuluu kuitenkin. Aika yllättävää nykyään havaita, miten yleistä se on varsin monenkinlaisessa musiikissa.

Oma taiteenlajinsa on sitten soundien säätäminen joko suoraan erilaisin säädöin varustetulla tai mallintavalla vahvistimella (kuten minulla) tai erillisillä jos jonkinlaisilla vimpottimilla kitaran ja vahvistimen välissä. Siinä hommassa saa kyllä aikaa kulumaan. Eikä silti useinkaan pääse ihan lähelle esikuvaa, koska niitä tehtäessä on ollut hiukan erilaiset resurssit ja välineet käytössä.

Ja tällä sitten soundeja haeskellaan… ———>

Jonkin verran apuja soundien hakemiseen olen löytänyt netistä. Roland on julkaissut joillekin vahvistimilleen taulukoita, joissa on tyylilajeittain listattuna tunnettuja kappaleita ja niille vahvistimen asetukset, joilla päästään mahdollisimman lähelle originaalia.
Myös jotkut yksityiset ihmiset ovat julkaisseet omia esimerkkejään sopivista säädöistä.

Soundi ei kuitenkaan ole vain vahvistimesta kiinni. Lisäksi vaikuttaa soittotekniikka, plektra, kielet, kielten viritys eri vireisiin, kitara…
Kitarassani on kaksi Humbucker-mikrofonia. Ne ovat 2-kelaisia, jotka voi puolittaa eli ”muuttaa” 1-kelaisiksi tone-säätimeen yhdistetyllä puolitustoiminnolla.
Mikrofoni-valitsimella voi ottaa käyttöön joko kaula-mikrofonin tai talla-mikrofonin tai molemmat yhtaikaa. Näillä valinnoilla saa jo aika monta erilaista vaihtoehtoa siihen, miltä kitara kuulostaa. Ei lopu säätäminen ihan heti…