Alkoi siis olla selvää, että elektroakustinen on seuraava kitarani. Siihen vaikutti mm se, että se on automattisesti teräskielinen, sen tulisi olla kooltaan pienehkö, jotta on helpompi kuljettaa mukana mm mökille. Ja että tarvittaessa saa sähköllä ja vahvistimella jotain sopivaa särmää soundiin.
Varsinaisestihan en sinänsä joutune tilanteisiin, joissa sähköjä tässä kitarassa tarvittaisiin, mutta se nyt vaan oli oleellinen osa speksejäni. Tärkeintä kuitenkin oli, että akustisuudella saa tietyt kappaleet kuulostamaan ”oikeammilta” ja saa myös hieman enemmän voluumia soittoon ilman sähköjä. Se tuo soittoon mielekkyyttä esim komppeja harjoitellessa.
Nettitutkinnan ja musiikkikauppaan soittelun perusteella päädyin taas Yamahaan. Ja malliin Yamaha APX 700 II. Tuohan on varsinaisesti bändisoittoon tarkoitettu eli kuulostaa sähköisenä hyvältä ja akustisena taas hieman ohutääniseltä normaalikokoiseen akustiseen verrattuna. Mutta tuo bassojen ohuus ei minua haittaa, sillä ainakin tuolla hetkellä pidin sen tyyppisestä kirkkaasta ja aika metallisesta äänestä.
Kun vielä soitinkauppias sopivasti kehui ko soitinta ja erityisesti merkkiä sanoen ”Yamahoja on mukava ja turvallinen myydä, kun ne vaan toimivat”. Ja niinhän se on. Eivät välttämättä ole kovin yksilöllisiä, mutta tasainen laatu ja toimivuus tekee niistä myös harrastajalle helppoja ja turvallisia ostaa.
Hankinnassa tuli kuitenkin vähän ongelmaa. Vakio-kaupassani ei ollut tuota kappaletta hyllyssä. Eikä tietoa, milloin tulisi. Jonkun ajan kuluttua soittelin uudelleen ja sama juttu. Ja selvisi myös, että koko maa odottaa kitaroita kuumeisesti, syystä tai toisesta.
Viivettä siis pukkasi tulemaan. No, olimme piakkoin menossa mökille kesälomaa viettämään ja päätin mennä katsomaan kitaroita mökkipaikkakunnan lähikaupungin kauppaan. Ja yllättäen siellä olikin yksi APX 700 seinällä. Ei muuta kuin kokeilemaan ja myyjän soittelua kuuntelemaan. Kaupat tehtiin siltä istumalta.
Ja sitten mökille tuntumaa ottamaan.
Tuossa kitarassa on ensiasennuksena paljon paksummat kielet kuin sähkökitarassani. Se toikin haastetta soittoon. Oli paljon vaikeampi yhtäkkiä saada jopa yksittäisiä ääniä soimaan puhtaasti, barre-soinnuista puhumattakaan. Voimaa ja otteiden tarkkuuttaa tarvittiin paljon enemmän. Soinnista sinänsä kyllä pidin, se oli oikein ok!
No, monta kuukautta myöhemmin selvisi, ettei se kielten paksuus varsinaisesti ongelma ollutkaan, vaan kielten tyyppi itsessään.
Kitaransoitto 